VIERAITA, KORKEAKULTTUURIA JA (AH) NE SALMIAKIT

Long time no see! Jösses mitä vauhtia hurahtanut taas kolme viikkoa ohitse, kohta ollaan jo toukokuussa ja paniikissa todettiinkin, että vaihtoaika alkaa jo tukevasti olla yli puolenvälin, a-p-u-a. Tulee kyllä olemaan surkuhupaisa tuo jokin kesäkuinen päivä, kun täältä ylimmästä kerroksesta viidentoista matkalaukkuni kanssa laskeudun alas ja poistun dormista paistinpannuineni viimeisen kerran. On se vaan hassua, miten vanhaan (aamutukkoisuudesta päätellen myös homeiseen) ja kaikin puolin rupsahtaneeseen venäläiseen kiinteistöön voikin niin kovasti kiintyä. Koti se on koti, vaikka kuumaa vettä ei tulisikaan neljään päivään. Ja kylmä suihkuhan se vai karaisee luonnetta.

Turha tässä kuitenkaan vielä on epätoivoon vaipua ja alkaa nyyhkytellä uusien ystävyyssuhteiden hajaantumista ympäri maailmaa ja Suomen maata. Kesä (ja sadesäästä päätellen vielä kevätkin) on vasta saapumassa Pietariin ja monet kivat kokemukset odottavat vielä ottajaansa. Hyvänä esimerkkinä toimii muun muassa ensi lauantaina starttaava tyttöjen reissu Moskovaan, josta tiistaina lennämme vielä loppuviikoksi Sochiin. Kaikeksi onneksi sain jatkoviisuminikin käteen näin ennen matkaa ilman turhia itkupotkuraivareita maahantulovirastossa, näitäkin on kuulemma nähty. Myönnettävä on kuitenkin näin Venäjän lentomatkailuun liittyen, että tämäkin ennen täysin lentopeloton henkilö alkaa havaita itsessään lieviä paniikinomaisia oireita ja ahdistuneisuutta. En ollut edes varma itekäkkö vaiko nauraa varaillessamme lentolippuja ja googlaillessamme lentoturmatilastoja lentoyhtiön valinnan yhteydessä. No, pistetään tämäkin oireilu ihan vain isänmaallisuuden piikkiin, eiköhän joku muukin suomalainen ole joskus hikoillut koneessa tajutessaan, ettei rautalinnun kyljessä luekkaan Finnair.

Sitten viime kirjoituksen täällä itänaapurissa ollaan ehditty esimerkiksi juhlistaa Annen ja Ellun limusiinisynttäreitä, käydä nauttimassa korkeakulttuurista ja saada rakkaita vieraita kotimaasta. On se vaan mukavaa huomata, miten ajoittainen turistioppaana toimiminen auttaa karsimaan niin monen suomalaisenkin päähän jämähtäneitä ennakkoluuloja Venäjästä, vaikka sitten yksi henkilö kerrallaan. Jokainen täällä vieraillut läheinen on nimittäin ääneen ihmetellyt sitä, miten länsimaalaiselta meno täällä Pietarissa monessa suhteessa vaikuttaa, ja miten asiat eivät olekaan niin kuin Neuvostoliiton aikoihin. Arvostan silti esimerkiksi Mumman eforttia muistaa varoittaa hotellihuoneisiin asennetuista kuuntelulaitteista, kyllä mä täällä oikeasti pärjään, älkää huoliko!

Melkein hävettää myöntää, kuinka vähän näistä tuliaisista onkaan enää jäljellä. No rAgrets. 

Mitä olisi syntymäpäivä ilman banaanilettuja ja mansikoita.

Annen ja Ellun synttäriaamun brunssia.

Illalla mentiinkin sitten illallistamaan hiukan fiinimmin. 

Toinen ihanista synttärisankareista! Ellua en saanut ikuistettua. 

Ravitsemusliikkeen nimi oli Buddha-Bar, suosittelen lämpimästi.

Skumppaa ja hyvää seuraa, mitäs muuta sitä muka ihminen tarvitsee.

Taivaalliset wasabi-katkaravut, hallelujah.

Sushit eivät olleet kyllä sushia nähneetkään, illan ainoa miinus. 

Onneksi jälkiruoka pelasti.

Kuin myös tämä toinen jälkiruoka.

Upea ilta mahtavalla porukalla, meikäläinen ei tosin taaskaan löytänyt kameraa.

Iltakävelyllä kotikulmilla.

En voinut vastustaa kiusausta. 

Esitelmiä täällä on saanut vääntää lähes jokaisella kurssilla, ja aiheet ovat vaihdelleet proteiinikekseistä Romanoveihin.

Hankittiin liput Pähkinänsärkijä-balettiin jo lukukauden alussa aivan naurettavalla alennuksella. 

Mihailovski-teatteri oli kyllä upea.

Ens kerralla sitten tuonne kuninkaallisten aitioon.

Paikkavalintakin oli erittäin osuva, oma pikku aitio ja kaikki. 

Miehiä trikoissa. 

Oman perheen saapuessa Pietariin oli vatsalaukun tilavuus ajoittain koetuksella.

Ensikosketus georgialaiseen ruokaan ei varmasti jäänyt viimeiseksi. 

Ensimmäisen päivän räntäsateen jälkeen aurinko onneksi suvaitsi näyttäytyä.

Näkymät Pietari-Paavalin linnoituksesta. 

Kevään ensimmäinen ulkojäätelö! Pahoittelut lohkeilevasta kynsilakasta. 

Tämä keli (ja oma perhe) takaisin, kiitos.

Nurtsikin vihersi jo kerran, kunnes takatalvi...

Sisällä Pietari-Paavalin katedraalissa.

Romanovien viimeinen leposija.  

Pisti hiljaseksi. 

Terkkuja Vaarin kummitädille! 

Ei tarvitse venäläiselle erikseen selittää sanan "mahtipontinen" merkitystä.

Tästä isille inspiraatiota olohuoneen remonttiin. Littoisiin kiva pieni fresco kattoon? 

Tästä lunttilappu perjantaiseen Venäjän historiaa käsittelevään tenttiin. 

Kullanhohtoinen katedraali. 

Rest in peace. 

Kulttuurinälän jälkeen piti sammuttaa ihan todellinen nälkä. 

Taisi muuten olla Pietarin paras intialainen ravintola.

Marin katkaravut maistuivat vielä omianikin paremmalta, annoskateus. 

Jälkkäriksi sumpit ja macaronsit. 

Viimeisenä iltana varattiin pöytä Tsar-nimisestä raflasta. 

Viimein kunnon blinit, eihän siinä mennyt kuin pari kuukautta.  

Nää kattokruunut on vaan vissiin joku venäläinen päähänpinttymä.

Pelmeenit olivat herkullisia, mutta miksi oi miksi pilata annos saippuan makuisella korianterilla?

Siskokin pääsi maistamaan ihka oikeaa borssikeittoa ja kyllä muuten maistui.

Kuninkaallinen teema jatkui myös toilettitilojen puolella. 

Harry Potterkin on vieraillut kyseisessä ravintolassa. 

Sekä eräs tuttu poika Titanicista.

Ja ehkä muutama muukin tunnettu henkilö.

Tuostapa nojatuoli dormia somistamaan. 

Eräänä iltana kerrostoverit päättivät laulaa karaokea huoneeni ulkopuolella. Vain asuntolajutut.

Sushit maistuu edelleen, kunhan sisään ei ole rullattu tuorejuustoa. Yliannostustaso saavutettu.

Punat huuleen ja ravinteliin.

Anne vanha konna yritti pistää vähän lisämaustetta presentaatioon...

Loppukevennyksenä aitoa venäläistä auringonpalvontaa suoraan
Pietari-Paavalin linnoituksen biitsiltä. Kyllä se kesä sieltä ainakin tulossa näyttää olevan.

P.S. Miltä tahansa ulkopuolisen silmään näyttääkin, kyllä täällä oikeasti muutakin tehdään, kuin vain syödään. Ainakin joskus. Seuraavaan kertaan toverit, dasvidanya!