EI SANOTA NÄKEMIIN VAAN NÄKEMISIIN

Arvatkaapa missä tällä hetkellä istutaan? No kyllä vain, Allegrossa matkalla kotiin tietenkin! Ilman sen suurempaa analyysia voin todeta kuluneen vaihtokevään olleen melkoinen menestys. Miten sitä vaan sattuikin juuri omalle kohdalle ne parhaimmat mahdolliset tyypit ja mahtavimmat kokemukset, on monta juttua elämässä, joista olla aika helkkarin kiitollinen. Mahat on naurettu kipeäksi (välillä kipeytyi kyllä ihan äiti Venäjän vesiputkistakin, haha), itketty yhdessä monet itkut ja pidetty porukka kasassa ja kaikista huolta. Vaihdolle asettamani tavoite oppia elämään enemmän hetkessä ja lopettaa turha asioista stressaaminen voidaan myöskin ruksata saavutetuksi. Toki ajatukset läpi kevään ovat ajoittain olleet Suomessa, tulevassa uudessa kodissa ja perheessä ja ystävissä siellä rajan paremmalla (?) puolella. Silti se Venäjä vaan tuli ja yllätti ja voin ylpeänä kutsua Pietaria toiseksi kodiksi.

Päivä kerrallaan ja tietoisesti niitä harmaitakin hetkiä arvostaen ollaan tämä lähes viisi kuukautta Pietarin katuja talsittu ja käsi sydämellä voin vannoa, etten päivääkään pois vaihtaisi. Ainakin tähän astisen elämäni ikimuistoisin kevät, se on selvä. Ja ai että ollaan muuten kultalusikka syvällä suussa syntyneitä, kun saadaan kutsua itseämme suomalaisiksi. Muiden kulttuurien keskellä asuminen avartaa omaa maailmankatsomusta ja ruokkii intoa matkustaa ja oppia uutta, mutta pistää myös samalla arvostamaan omaa kotimaataan aivan uudella tavalla. Suomi, perkele!

Lyhyestä virsi kaunis, ehkäpä tämä blogi joskus vielä saa jatkoa jonkun toisen seikkailun päiväkirjana. Kiitos kaikille teille matkaani siellä ruutujen takana seuranneille, Suomessa vietetyn ylioppilasviikonlopun jälkeen ymmärsin täällä minua äänettömänä tsempanneen yksi jos toinenkin sukulainen. Onpahan yleisöön eksynyt myös vaihtotovereiden vanhempia, terkkuja teille!

Juna ylitti juuri Venäjän ja Suomen välisen rajan, sim-kortti on vaihdettu vanhaan kunnon Soneraan ja ensimmäiset itkut tirautettu. Hyvästien jättäminen on aina syvältä, mutta asiaa helppottaa onneksi se, että niin monen ihanan uuden ystävän kohdalla näkemiin onkin vain näkemisiin <3

Один город одна любовь, спасибо большое!

Elämä se osaa yllättää ja valita sulle ne parhaat ihmiset, joihin tutustua.  

Aika loppui kesken, mutta meillä on sitä jäljellä vielä koko loppuelämä.

Loppukevennykseksi kuva viimeisistä asuntolabileistä lauantailta, suru on käsinkosketeltavaa... Mutta pian me taas hei nähdään! KIITOS TUHANNESTI ihan teille kaikille, ootte ystävät uskomattoman tärkeitä. Team Hikiperseet ja kaikki muutkin nyt ja aina, aamen.