BIKINITÖN LOMA ETELÄÄN JA MITÄ MAHTAVIN MOSKOVA

Hellurei! Lomalta palattu takaisin Pietariin yhtenä kappaleena ja ai että, tämä kesäsään hellimään kaupunkiin paluu vasta lomalta tuntuukin. Eihän sitä tarvinnut olla poissa pelistä kuin viikon verran, niin johan pamahti lehdet puihin, jokilaivat kanaaleihin ja humalaiset jääkiekkoturistit Nevski prospektille. Kesä olkoon siis epävirallisen virallisesti saapunut kaupunkiin ja myönnettäköön vielä, että vaakatasoon lentävän rännän jälkeen olen korviani myöten ihastunut tähän kaupunkiin uudestaan.  Pieni varoituksen sananen vielä ennen postaukseen sen syvemmälle sukeltamista, luvassa on sen suuruinen kuvapläjäys, että suosittelen lämpimästi laittamaan ne popcornit tulillle viimeistään tässä vaiheessa.

Tyttöjen tuulettumisreissu Moskovan kautta Sochiin oli itsessään kaikin puolin onnistunut kokonaisuus, vaikka säät Sochissa eivät nyt varsinaisesti bikinien ulkoiluttamiseen kannustaneetkaan. Ensimmäisen kolmen päivän viettäminen Moskovassa oli juurikin sopiva aika juosta läpi kaikki tärkeimmän nähtävyydet ja kävellä jalat rakoille parhaimmillaan parinkymmenen kilometrin matka per päivä. Upea kaupunkihan tuo Venäjän hallinnollinen keskus on, mutta pakko myöntää olevani enemmän kuin onnellinen siitä, että saan viettää oman vaihto-opiskelujaksoni juuri täällä pohjolan metropolissa Pietarissa. Ei sitä rapeasti 14 miljoonan ihmisen asuttaman Moskovan kokoa vain kykene hahmottamaan mitenkään, ja vaikka Pietariakaan en varmasti koskaan voi sanoa tuntevani läpikotaisin, niin Moskovaa tuskin oppii tuntemaan edes puolessa vuosisadassa. Leninin balsamoidun muumion missaaminen jäi kuitenkin sen verran kaivelemaan mieltä, että eiköhän tuolla Punaisen torin liepeillä tulla vielä joskus tulevaisuudessakin hiippailemaan.

Monta kokemusta rikkaampana ollaan taas palattu Pietariin.

Siitä matkaa valitsemaan.

Pietarin Pulkovon lentokenttä.

Matkanjohtaja suorittamassa lähtölaskentaa.

Samainen matkanjohtaja meinasi joutua viranomaisten kynsiin jo aivan loman ensimmäisillä minuuteilla. 

Onneksi onnistuin kerrankin pitämään itseni kaukana taxfree-kosmetiikasta.

Marriott Courtyard Moscow toimi oivana majoitusliikkeenä reissun ensimmäisen puoliskon ajan.

Rakennuskantaa hotellimme lähettyviltä.

Tämän tornin funktio jäi toistaiseksi hämärän peittoon. 

Suurin osa tämänkin tekstin kuvista on näitä perinteisiä turistiräpsyjä vailla virkaa. Just jees.

Nälkäiset turistit painalsivat tietysti suoraa päätä ensimmäiseen italialaiseen raflaan. 

Sää suosi.

Samoin ruoka(&juoma)puoli. Vaikka mojitot osoittautuivatkin pienen pohdinnan jälkeen alkoholittomiksi.

Moskovassa eri kaupunginosat eroavat toisistaan ihan huimasti tyyliltään ja ulkonäöltään.

Matkanjohtaja Hottinen johdattaa laumaansa.

Ihania pieniä yksityiskohtia siellä sun täällä.

Upeita rakennuksia.

Ja hyvää säätä. 

Tämä italialaistyyppinen katu oli ehdottomasti yksi lemppareista. 

Välillä ei todellakaan tuntunut siltä, että oltaisiin oltu Venäjällä. 

Kauneussalongin markkinointia parhaimmillaan.  

Pääsiäisen aika oli hyvä aika lähteä reissuun. 

Kukat oli kova juttu.

Näillä kujilla guljaillessa olisi saanut aikaa kulumaan vaikka kuinka.

Suvi, minä ja Ellu.

Siitä pientä pääsiäisleivosta.

Kirkot ei kyllä katukuvasta kesken lopu. 

Moskova tuntui yllättävänkin rauhalliselta.

I prefer Neva, mutta kyllä toi Moskvajokikin ihan hyvältä näytti.

Siellä Kremlin muurien sisäpuolella niitä politiikan kiemuroita ratkotaan.

Kelpasi talsia tässä säässä.

Kukkia Boris Nemtsovin muistoksi murhapaikalla. Meni muutamat kylmät väreet tässä kohtaa.

Pyhän Vasilin katedraali punaisen torin laidalla. 

Pytinki. 

Tämä Prime kahvilan fresh-konsepti saisi rantautua Suomeenkin asti. 

Sumppia auringossa, ai että.

Osataan sitä upeasti rakentaa täälläkin. 

Korttelikuvaa Punaisen torin lähettyviltä.

Hähää meidän Gostinyi Dvor Pietarissa onkin isompi ku teidän.

Luksusostoskeskus GUM.

Lähinnä ihan katselukierroksella. 

Okei no rahat riitti sentään jäätelöön.

Ja Urban Decayn kosmetiikkaa käytiin VAIN hipelöimässä.

Ei tämäkään ihan mikään Raision Mylly ollut.

Merkkiliikettä merkkiliikkeen perään. 

Kirsikkapuut linnunpönttöineen sopi kokonaisuuteen kuin lintu sinne pönttöön.

Samaa kirkkoa toisesta vinkkelistä. 

Kremlin muurien toiselle puolelle uskallettiin vasta muutaman päivän kuluttua. 

Hääpareja vilahteli Moskovassa aurinkoisena päivänä samaan tahtiin kuin Pietarissakin.

Aamupalaa koneeseen ja kohti uutta päivää.

Moskovan metro vaikutti paljon kotikaupungin metroa sekavammalta, joskin kulkeminen sielläkin sujui ongelmitta. 

Moscow Cityn pilvenpiirtäjät sai tuntemaan itsensä melkoisen pieneksi. Äiti luuli minun tulleen Dubaihin. 

Pitihän sitä käydä viereinen ostoskeskus tsekkaamassa, vaikka ostossaldoksi kertyikin vain paketti sukkia. 

Suihkulähteet venäläisissä ostoskeskuksissa on selkeästi jokin juttu. 

Kauppakeskuksen katon läpi näkyi upeasti vieressä nousevat pilvenpiirtäjät.  

Myös jugurttijäätelö on selkeästi lähellä venäläistä sydäntä.

Kuin myös suomalaista. 

Jälkkäri maksoi enemmän kuin päivän meksikolainen lounas, hups. 

Olen päättänyt boikotoida tästä lähtien paikallista Chokoladnitsa-kahvilaketjua. Se tee ei ollut teetä nähnytkään.

Lomonosovin patsas Moskovan valtionyliopisto MGU:n pihalla. 

Melkoinen rakennuskompleksi, jonka mahtipontisuutta ei kameralla saanut ikuistettua mitenkään.

Toisena päivänä päästiin herkuttelemaan oikeen vaan hyvällä pihvillä. Mutta ei hätää isi, sun laittama on edelleen parasta!

Ja aamu perinteisellä kahvilla käyntiin. 

Venäläisessä Starbucksissa pienen jännityksen asettaa aina nimen oikeinkirjoitus. Tässä hyväksyttävä suoritus.  

Ei se rakkaslukkojen ripustaminen ole vain ja ainoastaan ranskalaisten juttu. 

Muutamalla ollut mielessään sama homma.  

Suihkulähdettä suihkulähteen perään. 

Ihana pieni turisti(bussi)koju.

Jälleen jokin herra iso herra.

Puistoa puiston perään. 

Children are the victims of adult vices-niminen taideteos, jonka kolmetoista pronssipatsasta kuvaavat aikuisten paheita, kuten alkoholismi, huumeriippuvuus, prostituutio, varkaus ja lapsityövoima.

Vaikken mikään taiteenystävä sinänsä olekaan, oli tämä teos todella puhutteleva ja mieleenpainuva. 

Vielä pari räpsyä Pyhän Vasilin katedraalista.

Taitaa muuten olla yksi Venäjän kuuluisimmista ellei jopa kuuluisin maamerkki. 

Toukokuun 9. päivän eli Voitonpäivän valmistelut olivat jo kovaa vauhtia käynnissä Punaisella torilla.

Mahtipontista etten sanoisi.

Koppotikoppoti.

Siniristilippumme, sulle käsin vannomm.... eiku.

Ihan kuin olisi astellut roomalaiselle suihkulähteelle. 

Kremliä ympäröi melkoisen vehreä viheralue. 

Jätskitauolle on aina aikaa. 

Kivoi kukei.

Ei osaa päättää sataakko vaiko paistaa. 

Oiskos tuolla tornissa se Putinin makuuhuone.

Merihevosia.

Puistoguljailut ennen muurin ylitystä.

Täällä kelpais lenkkeillä.

Muistomerkki(kö)?

Päästiinpä sisäpuolelle. 

Komiasti liehuu.

Mustahan vois selkeästi tulla joku kirkkoihin erikoistunut valokuvaaja.

Tai lippujen.

Kirkkoa toiselta kantilta. 

Ja vähän yksityiskohtaisempaa zoomailua. 

Tsaarin kello. Painaa muuten yli 200 tonnia. Lähde: Suvin tietotoimisto.

Kun yksi kupoli ei ollutkaan enää tarpeeksi.

Valaistuminen. Sen kyllä koin vasta päästyäni kävelyretken jälkeen ravintolaan. 

Siitä lisää hetken kuluttua.

No joko alkais kirkonkuvat riittää. Niitä nyt siellä Kremlin muurien sisällä tuntui riittävän. 

Puoliks kustu ja vähän ripoteltu. No ei nyt sentään, hyvältä näyttää.

Hyvin tarkennettu.

Ja sitten siihen asiaan elikkä FarШ-nimiseen hampurilaisravintolaan, josta olin kuullut suosituksia muutamastakin eri lähteestä. Kiitos superisti vinkanneille tytöille, oli muuten joka suupalan arvoiset purilaiset! 

Take me back... 

Lämpimästi suosittelen, uniikki konsepti ja ihan tosissaan paras burgeri pitkään aikaan. 

Välipalaa Primessa yllätys yllätys. Tuli muuten ikävä chia-siemeniä, jotka Suomessa kuuluu jokapäiväiseen aamupuuroon. 

Moskovasta suuntasimme Ural Airlinesin yllättävän tukevilla siivillä kohti Sochia, jossa vietimme loman viimeiset neljä päivää nähden muun muassa tyhjyyttään huutavan Olympiakylän ja vierailimmepa myös reippaasti yli kahden kilometrin korkeuteen nousevalla huipulla nimeltä Rosa Khutor. Vaikka helle päätti tosiaan paeta rantalomakohteestamme samalla sekunnilla kun koneen laskeutumistelineet osuivat kiitoradalle tiistaina iltaselle, ei pieni vesisade ja kylmettyminen menoa haitannut. Kelpasihan sitä (kertaalleen yön pikkutunteina koeponnistettua) ulkouima-allasta omalta parvekkeeltakin katsella, ei siinä mitään. Ja ehkäpä auringottomuus teki ihan gutaa, Pietarissa kun riitti muutan tunnin makoilu rantahietikossa Pietari Paavalin linnoituksella ja talviturkin heittäminen Nevaan tasaisen punoituksen aikaansaamiseksi. Ei muuta kuin rasvakaupoille.

Sochin nimeltä mainitsemattomasta hotellista riittäisi jutunjuurta vaikka kokonaan omaksi postaukseksi, mutta tyydyn nyt tässä kuvailemaan majoitusliikettä ainoastaan siten, että torakan kohtaaminen vessassa toi oman jännittävän säväyksensä lomatunnelmaan. Rakkaat kanssamatkustajat: varatkaamme ensi kerralla se konferessihotelli spa:lla sieltä rannan tuntumasta, vaikka siellä ei sitä ulkouima-allasta olisikaan, kaikella rakkaudella... ;) Suurkiitos vielä matkaseuran virkaa toimittaneille Suville ja Elinalle, naurettua tuli taas viikon verran niin että vatsaa kramppasi ja olihan sitä hiihtohissin aiheuttamaa kuolemanpelkoa mukavampi käsitellä porukalla. Ja Annelle ja Katalle ihan näin vain tiedoksi, hiihtomaja siellä jo odottaa meidän reunion-porukkaa saapuvaksi!

Ei muuta kuin Aeroexpressillä Domodedovon kentälle ja nokka kohti Sochia.

Viimein löyty Moskovan kentältä se täydellinen VS passisuoja, mutta jäi nyt toistaiseksi vielä kauppaan kuitenkin. 

Luotamme sinuun, Ural Airlines, 

Samalta näytti kuin Finnairinkin ikkunasta, hyvä merkki siis. 

Ja kyllähän se Sochi tiistai iltana vielä meidät lämpimästi otti vastaa. 

Ihan niinkuin Teneriffalla: palmuja ja lumihuippuja. 

Tässäpä tämä jo legendaksi ennen vierailu muodostunut majoitusliike viimein seisoo. 

Saanko esitellä: Rozaaaaa Vetrooooooooov!  

Heti saatiin tervetuliaisdrinkit (mehukatit) kätösiin.

Oma parveke kullan kallis.

Riviera-puistossa ei lopulta taidettu sen enempää edes käydä ulkoilemassa. Huvipuisto olisi ainakin ollut tarjolla.

Tässä palmuja rakkaalle siskolle kun niiden perään niin hartaasti kyseli.  

Maijan mielestä on ihan ok syödä ravintolassa pelkkää juustoa.  

Kunhan palan painikkeena pöydästä löytyy Aperol Spritz.  

Bongattiinpa tälläinen houkutteleva ilmoitustaulu paikallisista lainsuojattomista. 

Sateinen Sochi.  

En oikein edes osaa sanoa millaista kaupunkia odotin.  

Mutta oltiin kaikki varsin tyytyväisiä. 

Täällä kissat osaa kerjätä McDonaldsissa. Arvatkaa tekikö mieli laittaa kassiin ja viedä kotiin. No teki.

Sail away.

Astetta prameampaa satamaa. 

Siinä on mistä ottaa.

Kyllä nää silti Monacon rinnalla kalpenee.

Kesäloman tuntua.

Paikallista hengailua.

Ei ollu hiekkaranta. Ja äiti toin sulle kiven. Mutta se hävisi.

Ei muuta kun aurinkotuolia pystyttämään. 

Vastaus asukriisiin kuin asukriisiin.

Vain se itse arska uupuu.

Ihan oli mukavaa lomakylän tunnelmaa. 

Vamos a la playa.

Kuha on palmuja.

Isänmaallista jäätelöä.

Kesällä varmasti tämäkin rantakatu hieman täydemmän näköinen.

Löydettiin rannalta ihana lekottelumesta.

Triton, is that you?

Melkeinpä näyttää samalta, kuin mikä tahansa vastaava etelän turistirysä.

Eli siis merta, palmuja ja turisteja.

Silmä lepää. Tuolla jossain se Bulgarian Sunny Beachkin on, lähdetäänkl uimaan Jenna?

Junalla sujahdettiin kätevästi Sochista viereiseen Adleriin ja olympiakylään. 

Hiljaiselta näyttää.

Venäläinen liikennemerkki jätti hieman tulkinnanvaraa. 

Hiljaista oli.

No löytyihän täältä muutama turre. 

Vaan missä on Räikkösen Kimi.

Siellä jossain siintää se Rosa Khutor.

Jäätelönnälkäiset turistit raahautuivat ensimmäiselle potentiaaliselle terassille. 

Pieni pallo maustettu turistihinnastolla mutta kyllä muuten maistui.

Kato Mari täälläkin oli niitä palmuja. 

Okei ja ajoittain löytyi myös reikä pilvestä. 

Toivottiin todella että näitä halleja vielä aktiivisesti käytetään. 

Vaikkei varmasti paikallispeleihin.

Porrastreeni, por favor. 

...

Olympiakylän jälkeen käväistiin vielä Adlerissa ruokailemassa.

Täälläkin ne varjot jo pystyssä odottaa kesäsesongin alkamista. 

Ja samanlainen rantabulevardi löytyy kuin Sochistakin. 

Jotenkin välillä vaan näytti samalta kuin Kanarialla. 

Reissun viimeinen päivä pyhitettiin alppimatkailulle.

Ylöskö pitäisi päästä.

Kauniit oli puitteet täälläkin ja sitä riemun määrää kun pääsi näkemään kunnon metsää.

Ajoittain kuumotti vaijerien kestävyys.

Ensimmäinen pysähdys.

Matka jatkuu kohti ääretöntä ja sen yli.

Joulu saapui jossain kohtaa.

Ei(pä) edes pelottanut.

Näkymät huipulta, eli ei näkymiä.

Sukset jalkaan ja alamäkeen.

Huivin asennus vuoristomaisemissa.

Venäjä se vaan jaksaa monipuolisuudellaan yllättää. 

Ihanat matkakumppanit.

Ansaittu viinilasi rankan reissun päätteeksi.

Oli muuten yksi parhaista sipulikeitoista ikinä. 

Pakkaaminen on melkein yhtä kamalaa kuin se laukun purkaminen kotosalla.

Ural Airlinesin herkku päivällinen paluumatkalla Pietariin. Menolennolla ruokaa ei edes ollut, joten olin tästä kiitollinen. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Huomenna vuorossa onkin sitten 23 ikävuoden juhlistamista, kääk.