METROPOLI NURKAN TAKANA

Ootko hullu, miksi ihmeessä Venäjä? Tämä epäuskoisella huvittuneisuudella maustettu kysymys on tullut erittäin tutuksi sitten viime kevään kuultuani viettäväni kevätlukukauden 2016 vaihto-opiskelijana Pietarissa, The St. Petersburg State University of Economics (UNECON) nimisessä yliopistossa. Ja ymmärrettäväähän se on. Varmasti suurimmalle osalle suomalaisista ensimmäisiä itäisestä rajanaapuristamme mieleen nousevia asioita ovat votkan, suolakurkkujen ja smetanan lisäksi viimeaikaiset talouspakotteet, sotatoimet ja ajoittain vähintäänkin kyseenalaisesti harjoitettu politiikka. Kun listaan vielä lisätään suomalaisten käsitys slaavilaisesta mentaliteetista moraalikäsityksineen, käsittämättömältä vaikuttava kieli ja kaikki epäilyttävistä maatuskoista borssikeittoon, ei kai kysymyksen esittäjää voi syyttääkään.

Ottaen kaikki edellä mainittu huomioon, miksi helkkarissa minä sitten olen päättänyt viettää viisi kuukautta elämästäni rajan tuolla puolen (varsinkin näin nuorten jääkiekon mm-kisojen jälkimainingeissa, hehheh) ja vieläpä vapaaehtoisesti? No, minäpä kerron. Oma suhtautumiseni Venäjään ja kaikkeen siihen liittyvään oli aina ennen opintojen aloittamista Turun kauppakorkeakoulussa syksyllä 2012 vähintäänkin nuivaa. Ainakaan alempien koulutusasteiden historiantunnit eivät naapurivaltiosta kovinkaan ruusuista kuvaa maalanneet ja sota-ajan nähneen isoäidin kertomukset vahvistivat epäluuloisia käsityksiäni entisestään. Pienen pieni kiinnostuksen kipinä tätä suurvaltaa kohtaan minulla on kuitenkin aina ollut kuunneltuani samaisen isoäitini kertomuksia siitä, miten ennen vallankumousta vaarini perhe oli asunut Pietarissa ja isoisäni isä työskennellyt Venäjän viimeisen tsaarin äidin hovissa. Ja olipahan vaari virallisissa papereissa jopa yksi leskikeisarinnan kummilapsista, aikamoista. Vaikka en itse ihan siniverinen Romanov alenevassa polvessa taida ollakaan, on ollut mielenkiintoista omata jonkinlainen kiinnityskohta edes ajatuksen tasolla venäläisyyteen, ja uskonkin tämän kannustaneen minua myös aloittamaan kyseisen kielen opiskelun viimein yliopistossa.

Asiaan kuuluva karvalakki hankittu ja kantaväestöön sulautuminen taattu, хорошо.

Kielivalintojen tekeminen kauppatieteiden opintojen alussa oli tosiaan niitä ensimmäisiä kertoja kun itänaapuri alkoi näyttäytyä houkuttelevammassa valossa kuin aikaisemmin. Varmasti taustalla vaikuttivat puhtaasti myös uraorientoituneet käsitykset siitä, että venäjän kielen taitajille on työmarkkinoilla kovasti kysyntään ottaen huomioon Suomen maantieteellisen sijainnin, eikä esimerkiksi kiinan tai espanjan mongertaminen tuntunut omalta ratkaisulta, vaikka hyödyllisiä kieliä varmasti ovatkin. Reilu kolme vuotta kyrillisen kirjaimiston pänttäämistä on nyt siis takana enkä voi ylpeänä julistaa selviytyväni välttämättä edes hidastempoisesta kahvipöytäkeskustelusta venäläisen henkilön kanssa. Toivotaan tilanteen näyttävän edes hieman valoisammalta kotiinpaluun koittaessa kesäkuun lopulla, muuten en syksyllä taida kehdata Valentinan venäjäntunneille enää ilmoittautua...

Ennakkoluulojen rikkominen, kielitaidon kartuttaminen ja kulttuurituntemuksen vahvistaminen ovat muutamia hyviä esimerkkejä syistä lähteä karaisemaan itseään maailman pohjoisimpaan miljoonakaupunkiin, Pietariin. Ja hei, turkulainen nyt ei vaan saa helpommalla kokemusta metropolielämästä kuin matkustamalla naurettavat viitisensataa kilometriä entiseen Leningradiin. Ei, en siis ole hullu, olen avarakatseinen. Vaikka aina olen itseäni pitänyt (tai ainakin halunnut pitää) seikkailunhaluisena ja spontaaninakin ihmisenä, on tuttuihin ja turvallisiin arjen kaavoihin kangistuneen henkilön jopa pelottavaa hypätä täysin tuntemattomaan, vaikkakin vain vajaaksi puoleksi vuodeksi. Helpommaksi matkaan lähdön tekee onneksi se, että parempi puoliskoni viettää oman vaihtoaikansa samaan aikaan ja samaisessa kaupungissa kuin minäkin, ainoastaan eri yliopiston listoilla, score.

Toivon vaihto-opiskelun ulkomailla opettavan minulle sitä kaivattua hetkessä elämistä ja turhan suunnittelun ja panikoinnin välttämistä, aina ei fokuksen tarvitse olla tulevassa ja suunnitelmat täysin selvillä. Lopuksi vielä spontaanin kontrollifriikin neuvo itselleen: "Maija hei, maailma ei kaadu siihen, ettet tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Junalipun ehdit ostaa myöhemminkin eikä tarkalla lähtöpäivällä ole niin väliä, helmikuun alussa se kuitenkin tapahtuu. Viisumi ei hoida itse itseään, mutta kyllä sekin vielä järjestyy. Älä pakkaa mukaasi kuutta matkalaukullista tavaraa, käytät kuitenkin vain yksiä farkkuja ja kahta paitaa, olkoon ruplan kurssi armollinen shoppailulle. Jos suihkusta ei tulle lämmintä vettä ja vessa on aina varattu, ei maailma kaadu vielä siihenkään. Lenkillä voi käydä ja crossfittiä harrastaa myös Venäjälläkin, kuuleman mukaan sieltä saa jopa hyvää ruokaa. Löydätte kyllä uuden kodin kun tulette takaisin Suomeen, ja ei se kielitaito ainakaan huonommaksi vaihdon aikana voi muuttua."

Joku viisas joskus sanoi seuraavaa: "Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy." Tämä olkoon minulle motto tulevan puolivuotisen ajan. Dasvidaniya, palaillaan lähempänä kohtalon hetkeä!