KUUMOTUSTA HAVAITTAVISSA

Terve toverit! Sitä vietellään tällä hetkellä viimeistä 48 tuntista rajan tällä puolen ja fiilikset alkaa olemaan jo melkoisen muikeat. Tai no, enhän minä tätä todeksi usko vieläkään, ehkä sitten huomenna, kun suljetaan rakkaan Kupittaan kodin ovi viimeistä kertaa ja luovutetaan avaimet vuokraisännälle. Silloin se varmaan iskee, mutta antaa iskeä. Viimeinen pariviikkoinen viuhahti ohi aivan (turhankin) huimaa vauhtia ja suurin osa ajasta kului tosiaan viuhtoessa ympäri Suomen eteläistä puoliskoa siskon ja ystävien sohvia kuluttaen. Tampereen käsilläseisontaharjoitukset, Lahden ajatusmaailmaa avartava yöelämä, sekä Helsingin sushit kotiinkuljetettuina olivat juuri sitä, mitä tähän hätään ihminen tarvitsee – seuralaisista puhumattakaan. Isot kiitokset siis kaikille minua majoittaneille, ruokkineille ja kaikin puolin hoivanneille henkilöille. Teitä (ja tasapuolisesti toki kaikkia muitakin) tulee valtava ikävä, mutta muistakaa: tätä ikävää helpottavaa visiittiä itänaapurin puolelle voitte vallan mainiosti jo alkaa ruksimaan kalentereihinne, se on nimittäin pakollinen ;)

Kiitti reilusta kolmesta vuodesta koti, uutta putkeen sitten kesämmällä.

Mansessa pääsi temppuilemaan, tätä kaivattais ehdottomasti myös Pietarissa.

Helsingin Sushibar + Wine:n susheja ei vaan yksinkertaisesti voita mikään muu raaka kala.

Aarteita muuttohässäkän keskeltä, pitäis vissiin ottaa mukaan maskotiksi.

Vaikka viimetinkaan sijoittunut, viikon mittainen kotimaanmatkani olikin yksi hauskimmista päätöksistäni aikoihin, on ehkä myönnettävä tiukan muuttoaikataulun ajoittain kohottaneen stressileveleitä ja ehkä myös desibelejä aina niille kuuluisille äärirajoille asti. Nyt voi kuitenkin huokaista helpotuksesta ja palata asiaan vasta ensi kesänä. Tulee kyllä olemaan rattoisaa kaivella muististaan sitä, kenen varastossa se SodaStream taas olikaan ja kenelle tuli lainattua mitäkin tavaraa, mutta se nyt olkoon ensi heinäkuun heiniä. Ajankohtaisempi ongelma tulee todennäköisesti olemaan se, milläköhän pyhällä hengellä saan kaiken matkatavaroideni sekaan valikoituneen omaisuuden kannettua kunnialla rajan yli asuntolaan asti. Pitkällisen harkinnan ja tuskallisen karsinnan jälkeen kun onnistuin rajaamaan lopulliseksi kuormakseni kuitenkin vielä yhden täysikasvuisen matkalaukun ja kaksi raavaan miehen saliharjoitteluun soveltuvaa urheilukassia (joista toinen saatta vielä vaihtua rinkkaan), shit. No, onneksi Venäläiset miehet kuulemma auttavat mielellään hameväkeä, joten enköhän minäkin saa jonkun paikallisen Igorin tai Valdimirin kantoavuksi. Ainakin kannattaa toivoa...

Seuraavan kerran palailenkin sitten näppäimistön äärelle hieman erilaisesta ympäristöstä, ellei jo idän pikajunassa iske jokin käsittämätön himo raportoida vallitsevasta hämmennyksestä. Todennäköisesti kuitenkin päivittelen maailman menoa vasta asuntolasta käsin, päivitystahtia en tosin voi mennä lupaamaan, sillä alkushokki saattaa kuulemma kestää mitä tahansa tunneista useampaan viikkoon, пока́!