ASIAA AASIALAISISTA VESSAHARJAKÄYTÄNNÖISTÄ

Privjet! Teetä omassa muumimukissa, pyykit pyörimässä pesukoneessa ja vuokra enemmän tai vähemmän sujuvalla venäjänkielellä pankkiin maksettuna. Voisin melkein sanoa kotiutuneeni. Vaikka vanhan asuntolamme viides ja ylin kerros onkin selkeästi kerroksista se, jonne siivooja ei välttämättä aina jaksa kiivetä, ei tuo alle satasen vuokran pulittaminen näin keskeisellä paikalla sijaitsevasta majapaikasta tehnyt edes tiukkaa. Vielä kun kerrokseni kiinalainen enemmistö ymmärtäisi, etteivät vessan kyltit turhaan muistuttele pytyn huuhtelusta ja vessaharjan käytöstä, olisin täysin tyytyväinen. Kengätkin saa aasialainen toki pestä mielellään jollakin muulla, kuin yhteisellä tiskiharjalla. Kiitoksia jo etukäteen.

Tää on nyt sit kai sitä aitoa ja oikeaa Venäjää – votkaa ja suolakurkkuja. 

Bisneslounasmesta viime viikolta.

Piti sitä nyt koulun nurkan takana käydä jälkkärillä.

Täällä tullaan saletisti istumaan useammankin kerran jogurttijäätelöllä.

Jos jossain vaiheessa vaihtoa sanon sushin tulevan jo korvista ulos, niin käskekää vain syömään lisää.

Yllätys yllätys lounaalla.

Edelleen lounaalla.

Odotellaan lounasta.

Saatiin lounasta. 

Ja vieläpä hyvää lounasta. Ja ei, en edelleenkään kirjoita ruokablogia, vaikka kuvien määrästä päätellen voisi toisin kuvitella.

Salilla on yritetty käydä ihan tosissaan ja ahkerasti kaiken syömisen vastapainoksi.

Näistä ajoittaisista (joskin vielä toistaiseksi vaietuista) hygieenisistä erimielisyyksistä huolimatta alkaa elämä täällä rajan itäpuolella tuntua jo ihan siltä tavalliselta itseltään. Ollaanhan täällä jo viikon verran palloiltu Nevskyä ja lähiympäristöä suu auki edestakaisin. En ole muuten vaihtareista ainoa, jonka mielestä tuntuu siltä, että olisimme asuneet täällä jo useamman viikon. Lähikorttelit alkavat tuntua silmämääräisesti jo melko tutuilta, ellei koulun sisäpihalle melkein eksymistä tänään lasketa. Yksi vaihdolle asettamistani tavoitteista (tai ehkäpä mieluummin toiveista) oli se, että kykenisin jossain vaiheessa tätä viittä kuukautta kutsumaan Pietaria kodiksi. Ajattelin joutuvani odottelemaan kyseistä fiilistä ainakin sinne toukokuun loppuun, mutta se, tai ainakin osa sitä, iskikin vastaan jo tuossa sunnuntaina kävellessäni yksin muina miehinä pitkin Nevskyä ilman, että jatkuvasti jouduin vakuuttelemaan itselleni olevani Venäjällä. Kulttuurieroja toki löytyy paljon ja yhteisteistä kieltä vielä melko heikonlaisesti, mutta taitavat ne ihmiset täällä lopulta olla ihan samaa porukkaa, kuin muuallakin maailmassa. Toisilla ruokakaupan myyjillä vaan nyt sattuu olemaan hampaissa kultaiset päällysteet ja jotkut nyt vaan sattuvat pitämään siniseksi tai punaiseksi värjätyistä turkiksista. Not a big deal.

Päädyttiimpä muuten bussiajelulle kartoittamaan kaupungin nähtävyyksiä mm. Iisakin kirkkoa. 

Ei ehkä se kaupungin edullisin hotellivalinta. 

Rakennus/palatsi/pytinki Iisakin kirkkoa vastapäätä, älkääpä kysykö nimeä.

Osataan täällä siististikkin parkkeerata.

Onneksi kohta tulee kevät.

Kuvakulma ei ehkä tee tälle patsaalle kunniaa.

On se vaan komia.

Käytiin silittelemässä griffinejä Nevan varrella, jolloin toiveiden pitäisi tarinan mukaan käydä toteen.

Anne toivoo.

"Lotossa et ainakaan voita."

"Mutta kivan vaihdon voin sulle kyllä luvata." Thanks mate!

Olipa joku päättänyt Egyptistä asti kantaa Nevan rannalle myös aidon ja alkuperäisen sfinksin.

"Hello, its me."

On se nyt perkele jollei toiveet tällä silittelyllä toteudu. Siipiveikko näyttää kärsivältä.

Bussin ikkunasta kuvailtiin museorakennuksia. 

Kylmältä näyttää ja kylmä myös oli.

Sama homma Pietarin ja Turun kanssa, keväällä puhkeaa kukkaan.

Vanhat majakkapylväät vielä paikoillaan.

Vasilin saarella pitänee myös kevään mittaan piipahtaa, ei ehkä uiden kuitenkaan.

Paikallinen Tatjana matkaopastaa.

Osa meidän mahtavasta vaihto-oppilasporukasta.

Ensimmäinen kosketus slaavilaiseen yöelämään tapahtui perjantaina, kun lähdimme vähän reilumman kokoisella vaihtariporukalla könyämään läpi muutamaa paikallista. Omalta osaltani ilta sujui varsin mallikkaasti ja rauhallisissa fiiliksissä, ainoaa ihmetystä tuotti siideripullon jumalaton koko ja yökerhossa ilmapalloihin pumpattuna tarjottava ilokaasu. Ei hätää äiti, en kokeillut! Illan ainoan pettymyksen tuottivat Teremokin aukioloajat. Ei ole mukavaa, kun hyytävässä talviyössä mieltä lämmittänyt rasvainen blini meneekin sivu suun. No, dormin lähistöltä löytyi onneksi hiukopalaa huokeaan hintaan tarjoava kebabbila, jonka lätty täytteineen auttoi kestämään aamuun asti. Murheeni olivat siis varsin pieniä verrattuna sen henkilön huoliin, jonka puhelin varastettiin venäläisessä sairaalassa, jonne tämä nimeltämainitsematon naishenkilö joutui turhan tukevan humalatilansa takia. Oma iltani oli siis varsin onnistunut.

Siinä oli siiderillä kokoa. 

Lähimarketin tarjontaa: Reissumiestä ja nukkarulla.

Erään illan eineksistä vastasi Soviet Cafe Neskyllä.

Parhaat blinit tähän asti.

Edullista vatsantäytettä.

Market Place on useampana päivänä toiminut luottomestana lounastaa.

Eipä Dve Palochki myöskään lounaalla nälkäiseksi jättänyt. 

Sunnuntaina saatiin viimein Henkan kanssa aikataulut natsaamaan, ja treffasin häntä ja niin ikään Turusta matkannutta Jamia jo melkein kantapaikaksi muodostuneessa Galeria ostoskeskuksessa. Kai se on myönnettävä, että etäsuhteessa sitä elellään, vaikka samassa kaupungissa asutaankin. Jos joskus vielä uskaltaudun yksin metrolla matkustamaan tuota reilun puolentunnin välimatkaa, saattaa tuurilla nähdä jopa kahdesti viikossa, hahah. Aikataulut näyttävät täyttyvän melko salakavalasti sitä mukaa, kun kurssiaikatauluja julkaistaan lisää. Tällä hetkellä työtaakka vaikuttaa vielä (ainakin paperilla) melko kevyeltä kantaa, saa nähdä miten kurssien edetessä käy. Tänään kävimme istumassa ensimmäisen luennon kurssilta competitive strategies in Russia, ja vartin mittaisen presentaation tekeminen seuraavaksi viikoksi aiheesta Biolanin kuivavessat ei nyt varsinaisesti saanut puntteja tutisemaan, ainakaan vielä.

Bongasin etäisesti tutun oloisen mieshenkilön pietarilaisessa ostoskeskuksessa.

Parempi puoliskoni ei tietenkään keskittynyt minuun, vaan selfien ottamiseen CKA tähti Steve Moseksen kanssa.

Näistä näyteikkunoista ei vaan voi saada tarpeekseen.

Sisälle sitten ensi kerralla.

Rehtori ja vararehtori pitivät jämäkän tervetuliaispuheen melko juhlallisessa salissa.

Koulumme päärakennus on muuten aiemmin toiminut pankkina, ihmekkös niin loisteliaat puitteet.

Löytyy täältä toki sitä vähemmänkin juhlavaa miljöötä, ettei ihan liian kivaksi menisi itse opiskelu. 

Lappu asuntolan porraskäytävässä on oiva esimerkki vallitsevasta englanninkielentaidosta. Poikkeuksiakin toki löytyy.

Loppuun on vielä mainittava, miten ruplan kurssi ja edullinen hintataso todella mahdollistavat melkoisen herroiksi elelemisen Suomessa totuttuun arkeen verrattuna. Ei täällä kukaan ehdointahdoin rahojaan levittele, mutta kun ulkona syöminen tulee käytännössä yhtä halvaksi, kuin ruokatarpeiden hankkiminen kaupasta, päätyy moni ensimmäisenä mainittuun vaihtoehtoon. Meininki tulee todennäköisesti muuttumaan koulun alettua kunnolla, ainakin itse tulen todennäköisesti valmistamaan ainakin toisen päivän aterioista mahdollisuuksien mukaan ihan kyökin puolella.
On täällä toki muutamia turhake-kategoriaankin lukeutuvia kulutustavaroita osteltu. Eilen Singerin talossa sijaitsevassa Dom Knigi kirjakaupassa sattumalta poiketessamme sekosimme Annen kanssa muistikirjaosastolla täysin. Ja kyllä, ostin Suomessa muutaman uuden vihon koulunkäyntiä täällä Venäjällä silmällä pitäen, mutta kun vastaan kävelee leopardikuvioitu vihkonen, girl got to do what a girl got to do. Sama käyttäytymismalli pätee myös itänaapurimme presidentin kasvoilla ja ydinkärjellä varustetun minikalenterin kohdalla. En kadu muuten mitään.

Alavasemman kalenteri jäi vielä ostoslistalle.

Venäläistä kirjakauppameininkiä.

Tämän ostaisin kyllä ensin.

Pillereitä vaivaan kuin vaivaan.

Kierosti osattu asetella herkkuja vihkopinojen viereen. Ehkä sorruin, ehkä en.

Näihin sorrun seuraavalla kerralla.

Visuaalisen ihmisen lempipaikka.

Valkkaappa vaikka kuule siitä.

Tai jos et pöydästä löytänyt niin vaikkapa siitä hyllystä sitten.

Olisi ehdottomasti pitänyt kantaa Mummin ja Ukin kuomenista kaivettu turkishattu mukaan tänne Venäjälle.

Miten voi markkinoinnin pääaineopiskelija langeta raakapatukan kivaan kääreeseen? I did. 

No kattokaa nyt näitä.

Jos kaikki suklaa pakattaisiin näin söpösti, painaisin varmasti 100kg enemmän.

Vaihtoehto perinteisille joulupipareille.

Normaalisti en edes juo virvoitusjuomia, mutta ostin kaksi koska h a l p a.

Piristi kummasti päivää. Suomennos tosin ei vieläkään ole täysin selvillä. Elena?!

Vartija ei arvostanut hysteeristä naurua, osoittelua ja valokuvien räpsimistä kyseisistä tuotteista. 

Niinistö ei selvästikkään ole ainoa koiraihminen.

Nyt olisi varmasti korkea aika lähteä repimään pyykkejä koneesta ja katsoa, millaisia nukenvaatteita sitä rummusta tuleekaan ulos valittuani venäläisistä pesuohjelmista sen sopivimmalta kuullostavan. Sen jälkeen vuorossa muunmuassa leivänpaahtimen metsästys jostakin talon viidestä kerroksesta, toivottavasti lykästää. Dasvidanja!

Kai tätä kaupunkia voi jo alkaa kodiksi kutsumaan <3 

P.S. Mun totaalinen lemppari valkoinen neule on venynyt metrin ja on nykyään harmaan värinen, muuten erittäin hyvä pyykkipäivä!